Kuuntelin tällä viikolla MIT-professori ja taloustieteiden Nobel-voittaja Ester Duflon luennon hänen ja professori miehensä viime vuonna (2020) julkaistun kirjan Good economics for hard times löydöksistä. Laitoin kirjan tilaukseen, että pääsen tutustumaan siihen vielä paremmin.

Duflo on taloustieteilijä, jonka esittelemät tieteelliset tutkimustulokset kuulostivat kovin erilaisilta, ja ennen kaikkea lohdullisemmilta ja toiveikkaammilta, kuin minkälaisia argumentteja meillä laajasti esitetään talouden näkymistä, erityisesti poliitikkojen suulla. Duflon mukaan tutkimukset muun muassa osoittavat, että ihmisten työnteon halukkuus ei vähene vaikka he saisivat vastikkeetonta tukea työttömyyteensä, kuten korona-kriisin aikana jaettiin USA:ssa. Ihmisistä ei siis tule laiskoja vaan sosiaalinen tuki edesauttaa pahimman ajan yli.

Toisaalta mielenkiintoinen tulos oli myös se, että ihmiset uskoivat erilaisista taustoista tulevien lääkäreiden viestiä korona-viruksen torjumiseen (esim. Käsien pesu, maskin käyttö). Tämä siis siitä huolimatta, että tutkituilla ihmisillä oli lähtökohtaisesti kriittinen suhtautuminen esimerkiksi mustiin ja latinoihin. He siis uskoivat esimerkiksi mustaa lääkäriä vaikka heillä saattoi olla jopa rasistisia näkemyksiä. Tämä on mielestäni todella lohdullista, olemme lopulta kuitenkin lähempänä toisiamme kuin miltä välillä tuntuu. Olemme ehkä vain vieraantuneet toisistamme ja näemme helpommin eroavaisuuksia kuin meitä yhdistäviä asioita. Tähän toivoisin muutosta, jonka uskon olevan mahdollinen.

Duflon ehdottaa, että meidän tulisikin tarkastella näkemyksiämme toisista ihmisistä. Silloin on mahdollista huomata omat ajatusvääristymät. He ovat aivan yhtä ahkeria tai laiskoja kuin mekin. Tässä tulee mieleeni myös Rutger Bregmanin Hyvän historia, jossa haastetaan vallalla oleva ihmiskäsitys, jonka mukaan ihminen on itsekäs ja huolehtii vain itsestään. Bregmanin kirjassa näytetään usean esimerkin ja tutkimuksen kautta kuinka todellisuudessa apua tarvitsevat ihmiset saavat etusijan ja heitä autetaan, jopa oman hengen uhalla. Ihmiset eivät siis olekaan pahoja, vaikka teemmekin pahoja tekoja.

Toivoisin tämän toisiimme uskomisen ottavan vallan laajemminkin yhteiskunnassamme. Sen pitäisi olla myös tekemämme politiikan perusta. Uskon, että sillä tavalla pystymme ratkaisemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutostarpeet päästöjen pienentämiseksi ja toisaalta oikeudenmukaisempien elinolosuhteiden varmistamiseksi ihan jokaiselle täällä planeetalla.

Mielestäni se vaatii keskustelua ja todellista halua kuunnella toista osapuolta. Valitettavasti välillä tuntuu, että näin ei ole. Ehkä silloin olisikin hyvä kysyä, miksi toinen ei halua kuulla minua. Onko hän ehkä jäänyt aikaisemmin huomiotta ja hakee sitä ja nähdyksi tulemista ei-niin-rakentavin keinoin. Meillä on kaikki avaimet käsissämme ja olla niin hyviä kuin haluamme.