Ennallistamisasetuksesta

Kirjoitimme Krista Mikkosen kanssa Karjalaiseen EU:n luonnon tilan parantamiseen liittyvästä ennallistamisasetuksesta.

Luonnon tilan parantaminen kannattaa

EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteena on, että luonnon tilaa parantavat toimet kattaisivat 20 prosenttia EU:n maa- ja merialasta vuoteen 2030 mennessä. Näitä toimia olisivat muun muassa rehevöityneiden järvien kunnostaminen, valjastettujen virtojen vapauttaminen ja ojitettujen soiden ennallistaminen.

On suuri vahinko, että asetuksesta levitetään julkisuudessa harhaanjohtavaa tietoa. Moni poliitikko vastustaa asetusta, vaikka luontokadon torjumisella on kiire. Yli puolet Suomen luontotyypeistä ja joka yhdeksäs lajeista on uhanalaisia.

Asetuksen tuomista kustannuksista vain viidennes koskisi metsiä. Metsissä tehtäviä toimia olisivat esimerkiksi lahopuun, eri-ikäisrakenteisuuden ja eri puulajien lisääminen. Nämä ovat samoja toimia, joihin Tapion metsänhoitosuosituksissa kannustetaan.

Vaikka luonnonhoito talousmetsissämme on edennyt hyvin, ei metsäluonnon monimuotoisuuden hupenemista ole saatu pysäytettyä. Siksi toimia on tehtävä enemmän. Tämä ei tarkoita, että metsiämme oltaisiin “museoimassa”. Päinvastoin. Vain hyvinvoiva ja monimuotoinen metsäluonto mahdollistaa kestävän talouskäytön tulevaisuudessakin.

Asetuksen kustannuksista noin puolet tulisi sisävesien tilan parantamisesta. Tavoitteena on vähentää esimerkiksi sinilevälauttoja ja ojituksen aiheuttamaa samentumista. Tätä työtä on Suomessa vesienhoitosuunnitelmien avulla jo tehty ja tarve on suuri jatkossakin.

Kustannuksista puhuttaessa unohtuu, että monimuotoinen ja hyvinvoiva luonto synnyttää monenlaista taloudellista hyötyä. Esimerkiksi pölyttäjät ovat välttämättömiä ruoantuotannolle. Monia luonnon palveluja käytetään ”ilmaiseksi”, mutta jos ne katoavat, on korvaavien toimien hintalappu valtava. Luonnon tilan parantamiseen käytetyt eurot maksavatkin itsensä moninkertaisesti takaisin.

EU:n ennallistamisasetusta kalliimmaksi tulisi, mikäli emme torjuisi luontokatoa. Luonto on kaiken hyvinvointimme perusta ja olemme täysin riippuvaisia sen tuottamasta puhtaasta ilmasta, juomavedestä ja viljelykelpoisesta maasta.

Krista Mikkonen
Sisäministeri (vihr.)

Ninni Saarinen
Joensuun vihreiden puheenjohtaja
Metsäntutkija, MMT