Anonyymi rekrytointi

Mielipidekirjoitus Karjalaisessa 13.4.2021

****************************************************************************************
Karjalainen uutisoi 4.3. Siun soten pilotoimasta anonyymistä rekrytoinnista. Sekä työnantajan että työnhakijan näkökulmasta kokemukset ovat olleet positiivisia. Anonyymi rekrytointi on pakottanut molemmat osapuolet keskittymään nimenomaan tehtävässä vaadittavaan osaamiseen. Tämä asettaa hakijat tasa-arvoisempaan asemaan, kun hakijoiden tunnistetiedot kuten nimi, ikä, sukupuoli, äidinkieli ja kuva ovat piilotettuina.

Anonyymia rekrytointia on pilotoitu esimerkiksi Helsingissä ja sitä halutaan jatkaa ja laajentaa, sillä rekrytoijat kokivat keskittyvänsä paremmin ihmisten osaamiseen eikä ihmiseen itseensä. Helsingin Sanomat uutisoi 30.11.2018 oikeusministeriön sokkorekrytoinnista, jonka aikana rekrytoija huomasi, ettei iällä ja sukupuolella ollut merkitystä työntekijän osaamisen kannalta. Tämä on tärkeää tuoda näkyväksi, sillä tutkimukset osoittavat miten esimerkiksi nimi ja etninen tausta vaikuttavat rekrytointipäätökseen. Jotta näitä vinoutumia voidaan poistaa, täytyy ne ensin tunnistaa. Anonyymi rekrytointi voi myös helpottaa jo työssä olevien hakeutumista uusiin tehtäviin, kun nykyinen työnantaja ei saa tietää työntekijänsä hakeutumisesta nykyisen työpaikan ulkopuolelle. Anonyymi rekrytointi kertoo myös työnantajan arvoista.

Vihreät ehdottavat kuntavaaliohjelmassaan anonyymin rekrytoinnin hyödyntämistä Joensuun kaupungin, sen konsernin ja kuntayhtymien rekrytoinneissa. Näin edistettäisiin hakijoiden tasapuolista kohtelua sekä todellista osaamiseen ja pätevyyteen perustuvaa tarkastelua. Anonyymillä rekrytoinnilla on mahdollista lisätä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä vähentää syrjintää, joihin lakikin jo kuntia velvoittaa. Joensuun strategiassa yhtenä tavoitteena on vähentää eriarvoistumista ja syrjäytymistä sekä edistää tasa-arvoa ja esteettömyyttä. Näiden tavoitteiden toteutumiseen anonyymi rekrytointi on hyvä alku. Nykyisessä Joensuun kaupungin Henkilöstön tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa ei mainita anonyymiä rekrytointia vaikka se olisi toimiva tapa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Tämä tulisi mielestämme korjata seuraavaa suunnitelmaa laadittaessa.

Ninni Saarinen
Iiris Pääkkönen
Celeste Richman
Kuntavaaliehdokkaita (vihr.)