Metsien käytöstä

Tarjosin alla olevaa kirjoitusta sanomalehti Karjalaiseen

****************************

Ilokseni sain lukea kuinka Timo Väänänen totesi mielipidekirjoituksessaan (26.9.), että tähän maahan mahtuu metsien suojelua. Mieltäni lämmitti myös ettei Väänänen kannata avohakkuita taajamametsissä eikä ulkoilureittien läheisyydessä. Toivottavasti myös Pohjois-Karjalan kunnat huomioivat tämän omien metsiensä hoito- ja käyttösuunnitelmissaan ja hyödyntävät entistä enemmän esimerkiksi jatkuvaa kasvatusta.

Valitettavasti en voi olla samaa mieltä siitä, että avohakkuita pitäisi voida tehdä kuten tähänkin saakka. Varsinkin, kun kaikki metsänomistajatkaan eivät sitä toivo.

Suomalainen metsänhoito on perustunut ajatukseen, että tasaikäisrakenteisen metsän kasvattaminen jäljittelisi boreaalisen metsän luontaista kehityskulkua. Uusimman tutkimustiedon valossa tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Nykyään tiedetään esimerkiksi, että Euroopan boreaalisten luonnonmetsien paloissa ei kuole niin paljon puita kuin olemme kuvitelleet. Siksi avohakkuu ei ole meillä luonnollinen tapa käsitellä metsää. Tieteeseen perustuvassa toiminnassa menetelmiä muutetaan aina sitä mukaan kun ymmärrys kehittyy.

Tällä hetkellä on laajasti ymmärretty kuinka metsätaloutemme on muuttanut metsiemme rakenteen kauaksi luonnontilaisesta ja tästä on seurannut, että yhä useampi metsälaji on uhanalainen. Monimuotoisuutta eivät ole taimikossa kasvavat horsmat vaan metsien kasvi- ja eliölajien moninaisuus. Tämä lajimäärä on runsain erirakenteisissa ja eri-ikäisissä luonnonmetsissä, joita Suomessa on enää hyvin vähän.

Jotta uhanalaisten metsälajien määrä saataisiin vähentymään, tarvitaan metsänhoidon suosituksissakin kuvattuja talousmetsien luonnonhoitoitoimenpiteitä, kuten vanhojen ja kookkaiden puiden sekä järeiden laho- ja lehti säästämistä.

Suomi on ollut metsätalouden mallimaa ja voimme olla sitä myös tulevaisuudessa, jos olemme valmiita kehittymään ja muuttamaan toimintatapojamme, jotta arvokas kansallisomaisuutemme säilyy.

Ninni Saarinen
Metsänhoitaja, MMT
Eduskuntavaaliehdokas (vihr)