Vetoomukseni kanssaehdokkaille ihmisarvoa ja -oikeuksia kunnioittavasta puheesta ja kampanjoinnista julkaistiin Karjalaisessa, Ylä-Karjalassa ja Lieksan lehdessä.
**********************************
Eduskuntavaalit lähestyvät ja kampanjointi on kovassa käynnissä kuten mm. ehdokkaiden mielipidekirjoitusten määrästä voi päätellä. Vetoankin tässä kanssaehdokkaisiin, että kunnioitetaan kampanjoidessa ihan jokaisen ihmisen ihmisarvoa.
Eri vähemmistöihin kuuluvat kokevat enenevissä määrin vihapuhetta, ennakkoluuloja ja syrjintää. Esimerkiksi Pelastakaa lapset ry:n vuonna 2021 tekemän Lapsen ääni -selvityksen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, kodin ulkopuolelle sijoitetut, ulkomaalaistaustaiset sekä eri tavoin toimintarajoitteiset lapset ja nuoret kokevat muita useammin kiusaamista.
Kiusaaminen aiheuttaa turvattomuutta, joka tuottaa stressiä ja yksinäisyyttä. Pitkään jatkuessaan ne voivat altistaa mielenterveysongelmille, toivottomuudelle ja luottamuksen puutteelle. Nämä olisi ehkäistävissä.
Meidän aikuisten on varmistettava, että lapsia ja nuoria suojellaan heihin kohdistuvalta vihalta ja epäasialliselta käytökseltä.
Toimitaan siis yhdessä esimerkkinä ja käytetään sateenkaari- ja muihin vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä ihmisoikeuksia kunnioittavaa kieltä, osoittaen turvaa ja hyväksyntää ihan jokaiselle.
Ninni Saarinen
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen
Eduskuntavaaliehdokas (vihr)
Joensuu