Vihreää siirtymää ei voi lykätä

Kirjoitin sanomalehti Karjalaiseen akuutin kriisin ja pitkän tähtäimen toimien samanaikaisuudesta

*********************

Turpeen käytön lisäämisen merkityksestä kirjoitettiin Karjalaisessa (13.3.) sekä pääkirjoituksessa että Matti Kauppinen mielipidekirjoituksessaan. Ja näin se on, meidän on tässä akuutissa kriisissä huolehdittava huoltovarmuudestamme ja varmistettava, että kodit pysyvät lämpiminä myös ensi talvena. Samalla meidän on varmistettava, että Ukrainaan kohdistuvan sodan aiheuttama paine sekä ruoan tuotannossa että ruoan hinnoissa ei aja ketään, ei tuottajia eikä kuluttajia, toivottomaan tilanteeseen. Tätä varten päättäjät etsivät asiantuntijoiden kanssa jatkuvasti keinoja auttaa ihmisiä, niin polttoaineiden kuin muidenkin kustannusten nousun aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien hillitsemiseksi.

Jo ennen Ukrainan sotaa lanseerattiin työmatkatuki vähentämään polttoaineiden hinnannousun aiheuttamaa ahdinkoa. Keskusteluja käydään koko ajan myös ammattidieselistä ja hiiliosingosta, mikä tukisi nimenomaan pieni- ja keskituloisia toimeentuloa, vaikka samaan aikaan fossiilisille polttoaineille asetetaan maksuja.

Näiden toimien rinnalla kulkevat kuitenkin pidemmän tähtäimen ilmastotoimet. Näitä ovat esimerkiksi Karjalaisen pääkirjoituksessakin mainitut kotitalouksien energiaremontit, mutta myös muut investoinnit uusiutuvaan energiaan. Akuutin kriisin selättämiseksi tarvitaan toimia, jotka voivat olla hetkellisesti ristiriidassa ilmastotoimien kanssa, mutta se ei estä meitä toimimasta myös pitkällä tähtäimellä, mielessämme vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite. Tästä esimerkkinä on hallituksen eduskunnalle antama ilmastolaki, joka varmistaa ylivaalikautisen ilmastotyön jatkuvuuden.

Akuutin kriisin ratkaisut ja ilmastotoimet eivät siis ole joko-tai vaan sekä-että, molempia tarvitaan ja niitä tehdään rinnakkain. Tärkeää on ihmisten selviytyminen sekä käsillä olevasta kriisistä että ilmaston lämpenemisestä johtuvista muutoksista.