-
Talouspolitiikasta
Kirjoitin talouden rakenteista ja hoivan merkityksestä Savon Sanomiin mielipidekirjotuksen ********************** Heikki Toivasen kolumnissa (15.9.) peräänkuulutettiin valtion keskittymistä ydintehtäviinsä, joita kahta, terveyttä ja koulutusta, hoitavat pääasiassa naiset. Meillä ei ole käsillä pelkästään hoitajakriisi, joka näkyy uupumisena ja hoitajapulana. Yhteiskuntaamme vaivaa hoivakriisi. Meille on kerrottu, että kunnilla ei ole varaa hoitajien palkkoihin. Tämä on kuitenkin vain yksi…
-
Energiakriisistä
Mielipidekirjoitukseni sanomalehti Karjalaisessa energiakriisiin liittyen ***************************** Olemme saaneet lukea hurjista helteistä, kuivuudesta ja metsäpaloista eri puolilla Eurooppaa. Ne ovat kaikki osa ilmaston lämpenemisestä johtuvia ilmiöitä. Siksi emme voi lisätä päästöoikeuksia tai ottaa taukoa ilmastotoimista. Ilmastokriisi vaikuttaa jo nyt myös meihin eikä se odota parempia aikoja. Suomessa on tehty paljon uusiutuvan energian tuottamisen edistämiseen ja se…
-
Luonto osana taloutta
Mielipidekirjoitukseni sanomalehti Karjalaisessa luonnon taloudellisesta merkityksestä ******************* Meillä on tällä hetkellä päällä useampikin ratkaisuja vaativa akuutti kriisi. Samalla emme voi unohtaa ilmaston lämpenemistä ja luontokatoa, jotka eivät ole kadonneet, vaikka niiden vaikutukset eivät näy täällä meillä välttämättä niin selvästi. Siksi luonto on otettava osaksi talousajattelua. Ihmiskunta on nyt vauraampi kuin koskaan ja samalla esimerkiksi Suomen…
-
Työllisyydestä ja koulutuksesta
Kirjoitin sanomalehti Karjalaiseen mielipidekirjoituksen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen merkityksestä työllisyyteen liittyen ******************* Yle (24.5.) ja Karjalainen (25.5.) uutisoivat, että työttömyys on vähentynyt niin koko maassa kuin Pohjois-karjalassa viime vuoteen verrattuna. Tämä on todella hieno uutinen. Jotta kehitys jatkuu samanlaisena, koulutuspolitiikka tulisi asemoida osaksi työllisyyspolitiikkaa. Koulutus on nimittäin varmin tie työllisyyteen, näin osoittavat tilastot. Jos haluamme tähdätä…
-
Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sote-palveluiden merkityksestä
Mielipidekirjoitukseni sanomalehti Karjalaisessa naisvaltaisten työn roolista ********************* Hyvinvointivaltion perusajatuksena on, että kaikista pidetään huolta. Varhaiskasvatus, koulutus sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan kulmakivet, mutta jostain syystä niistä puhutaan lähinnä kustannuksina, joista tulisi leikata tai joiden panostamiseen ei ole varaa. On kuitenkin paljon näyttöä, että ennaltaehkäisevä työ, johon erityisesti juuri varhaiskasvatus, koulutus ja sosiaali- ja terveyspalvelut…
-
Turvallisuudesta
Pidin alla olevan puheenvuoron Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä 23.4.2022 Hyvät ystävät, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut koko turvallisuuskeskustelun, niinkuin olemme tänäänkin kuulleet monta kertaa. Mutta kokonaisturvallisuuteen kuuluu myös muutakin kuin sotilaita ja aseita, kokonaisturvallisuuteen kuuluu vakaa yhteiskunta, sillä kaikki turvallisuusuhat eivät tule rajojemme ulkopuolelta. Vakaa yhteiskunta tarkoittaa pitkälti hyvinvointiyhteiskuntaa, missä kaikista pidetään huolta. Se tarkoittaa…
-
Vihreää siirtymää ei voi lykätä
Kirjoitin sanomalehti Karjalaiseen akuutin kriisin ja pitkän tähtäimen toimien samanaikaisuudesta ********************* Turpeen käytön lisäämisen merkityksestä kirjoitettiin Karjalaisessa (13.3.) sekä pääkirjoituksessa että Matti Kauppinen mielipidekirjoituksessaan. Ja näin se on, meidän on tässä akuutissa kriisissä huolehdittava huoltovarmuudestamme ja varmistettava, että kodit pysyvät lämpiminä myös ensi talvena. Samalla meidän on varmistettava, että Ukrainaan kohdistuvan sodan aiheuttama paine sekä…
-
Vihreästä siirtymästä
Vastineeni Karjalaisen pääkirjoitukseen maaliskuussa 2022 ****************************** Karjalaisen pääkirjoituksessa (4.3.) kritisoitiin Vihreiden kärkipoliitikkojen näkymättömyyttä. Ilokseni sen jälkeen on kuitenkin uutisoitu vihreästä siirtymästä sekä siitä miten Suomi auttaa ukrainalaisia pakolaisia. Molemmat teemoja, joiden eteen Vihreät ovat tehneet töitä. On kuitenkin huolestuttavaa, jos maakuntalehden päätoimitus kokee, että Vihreiden puoluejohto on hiljaa. Omassa (sosiaalisen median) kuplassani nimittäin Vihreiden kärkipoliitikot,…
-
Vihreä talouspolitiikka
Pidin alla olevan puheenvuoron Vihreiden puoluevaltuuston etäkokouksessa 19.2.2021 Kommentoinkin jo poliittisen ohjelman runkoon ajatuksen siitä, että Vihreä politiikka on Vihreää talouspolitiikkaa. Meidän Vihreiden ajattelutavassa aikajänne on yleensä hyvin paljon pidempi kuin ehkä yleisessä talouskeskustelussa. Meidän tarvitsee miettiä miten kuromme tätä epäsuhtaa umpeen, jotta yhä useampi suomalainen luottaisi meihin. Sillä eriarvoisuuden vähentäminen ja ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen…
-
Terapiatakuusta
Kirjoitin kansanedustaja Mari Holopaisen kanssa terapiatakuusta sanomalehti Karjalaiseen ********************************’ Terapiatakuu käyttöön uusilla hyvinvointialueilla Joka toinen suomalainen kokee jossain vaiheessa elämässään mielenterveyden haasteita. Erityisesti nuorten mielenterveys ja jaksaminen ovat koetuksella. Mitä ennakoivammin pystymme tukemaan lapsia ja nuoria, sitä suuremmalla todennäköisyydellä voimme estää ennenaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet, mutta ennen kaikkea parantaa heidän hyvinvointiaan. Epämääräiseen pahaan oloon tulee saada apua…